Liikenaisen pitkä tie raittiuteen

Olen syntyisin maalta, köyhästä mökistä jossa  hyvän äidin ohjauksessa tuli elämään hyvät perusopit , raittius, siveys, rehellisyys  ja tupakoimattomuus. Vähän viinan menevän isän äiti piti ”kurissa” ja armottoman kova työmies elätti ison perheen metsätöistä. Koulutukseen ei ollut varaa ja niinpä ”leivän perään” lähtö olikin jo rippikoulun jälkeen koulua takana vain kansakoulu. Töissä olin kaupassa ja asuin kauppiasperheessä. Oppieni mukaan solmin avioliiton ensimmäisen miehen kanssa ja lapsi syntyi vuoden kuluttua häistä. Elin” lapsivaimona” ymmärtämättä vuorotyötä tekevästä miehestä mitään. Liittoa kesti neljä vuotta ja paras tekoni mielestäni tähän mennessä on se, että eräänä päivänä lähdin lapsen kanssa, liitto oli kuollut, mitään rakkautta ei koskaan ollutkaan ja lähdin sitä rakkautta etsimään, kokemattomana ja raittiina.

Suureen kaupunkiin yksin  lapsen kanssa, helppoa ei ollut, mutta olin helppo saalis monelle miehelle etsiessäni rakkautta. Alkoholia maistoin ensi kerran 24-vuotiaana, opin nauttimaan siitä ja onni potkaisi muutenkin. Sain ihmeellisen sivistyneen ja kohtalaisen varakkaan miehen. Kotia hoiti apulainen ja mies osti minulle yrityksen ettei ”hänen statuksensa ” olisi kärsinyt. Menestyin ja mellastin, kaikki oikutteluni ja tyhmän ylpeän tyylini salliva mieheni passasi nuoren vaimonsa pilalle. Mieheni oli ”herrasmies juoppo” josta oli mukavaa saada minutkin hiprakkaan. Odotin lasta, kun maailmani romahti mieheni kuollessa äkkiä. Minulla ei ollut elämään muuta kiinnekohtaa kuin baarikaappi josta hain lohtua. Perunkirjoituksen jälkeen olin päättänyt tappaa itseni ja sitä yritin, huolimatta lapsesta jota odotin. Ihmeellistä on selviämiseni, vielä ihmeellisempää, että neljän kuukauden kuluttua synnytin terveen tyttären.

Jatkoin juomista, huonoa seuraa ja pettymistä. Miesystävä huijasi omaisuuteni ja seuraavan annoin viedä maineeni huuhtoen suruja yhä suurenevilla viinamäärillä. Jaksoin hoitaa lapseni itse, pakenin ulkomaille ja hain apua seurakunnasta, sain mukavaa seuraa ja vähän sisäistä rauhaa, en raittiutta. Pystyin olemaan useita kuukausia juomatta välillä, muutenkin juomatapani oli ”tuurijuoppoutta” sisimpäni oli aivan rikki, vain lapset pitivät minua pystyssä, jaksoin huolehtia myös ulkonäöstäni ja koska yrittäjänä sain tehdä oman aikataulun mukaan töitä pärjäsin jotenkin. Erään pahan juopottelun seurauksena sain ensimmäisen ja tähän mennessä viimeisen sekavuustilan, kuulin monta tuntia ääniä ja olin kaksi päivää sairaalassa. Lopetin juomisen pelosta ja kävin muutamia kertoja AA-ssa jonka sisälle en päässyt. Solmin kolmannen liittoni ja sain varsin vanhana lapsen, silloin lupasin sairaalan sängyssä Luojalleni JOS vielä juon, menen takaisin AA: han ilman mitään vaatimuksia.

Keskityin seurakuntatyöhön vuosia, olin hyvä äiti ja tein hyviä töitä, en elänyt itse. Joskus pakenin pulloon silloin kun perhe nukkui join salaa. Eräänä aamuna kuopukseni seisoi tämmöisen illan jälkeen aamulla vuoteeni vieressä, katsoi minua suurilla silmillään ja silitti otsaani sanoen: Äiti, oletko sinä kovasti kipeä? Jostakin välähti sisimpääni valo, muistin omat lupaukseni ja vedin tytön rintaani vasten sanoen, ei ei äiti ole kovasti kipeä, paranen kohta! Siitä alkoi tämä tieni jota kuljen tänään kiitollisena, palasin AA:han ilman vaatimuksia, vain avoimella sydämellä vastaanottamaan toisilta kokemus jolla he ovat pysyneet raittiina, päivän kerrallaan. Olen uskaltanut erota raittiina, olen uskaltanut tunnustaa itselleni etten ole elänyt omaa elämääni ollenkaan, vain ollut olemassa. Tänään ELÄN, kiitos Jumalan ja AA-toverien.